Kansakunnan puolustus
Kirjakatsauksen kirjoittaja: Jasmina Ollikainen
Kansakuntaa tarvitaan (The Need for Nations) on vuonna 2020 kuolleen englantilaisfilosofi Roger Scrutonin teos, joka nimensä mukaisesti esittää varsin napakan puheenvuoron kansakunnan tarpeellisuuden puolesta. Suomennoksen on julkaissut Suomalaisuuden Liitto, jonka tarkoituksena on vahvistaa suomalaisten kansallista tietoutta ja ajattelutapaa. Scrutonin teoksessa on tietenkin keskeisenä Englanti ja siellä esiintyvät ilmiöt, mutta kirja käsittelee paljon myös koko Eurooppaa. Suomikin on mainittu erikseen, nimittäin Sibeliuksen yhteydessä!
Scrutonin ajattelutapaa kuvaa perinteinen konservatiivisuus. Hän vastustaa vallankumouksellisuutta ja uskoo totuttujen käytäntöjen hyvyyteen. Hänen ajattelussaan ja kirjoituksessaan esiintyy paljon valistusfilosofeja, joiden opetuksiin yhteiskuntasopimuksesta hän vetoaa. Scrutonin mukaan kansakunta merkitsee tietyllä alueella asuvien ihmisten joukkoa, joka on sitoutunut maahansa, sen puolustamiseen ja lakien noudattamiseen. Oleellista on, että kansakunnan ylläpitämässä kansallisvaltiossa hallinto on tilivelvollinen kansalle ja lakia säätävät ovat myös saman lain alla. Näin syntyy luottamus, yhteenkuuluvuus ja me-henki, jotka auttavat kestämään vaikeampiakin aikoja ja sietämään mielipide-eroja.
Kansakunnan vaihtoehdot, eli imperiumit ja järjestelmät kuten EU tai Neuvostoliitto, ovat Scrutonin mukaan ongelmallisia epädemokraattisuutensa vuoksi. Niissä päätöksiä tekevät eivät ole vastuussa kansalaisilleen, jotka ovatkin pikemminkin alamaisen asemassa. EU:ssa vaaleilla valitsemattomat komissaarit voivat laatia direktiivejä, joita ei kansalliselta parlamentilta hyväksyttäisi. Tästä syystä EU ei voi muodostua kansakunnaksi, ja edellä kuvattu yhteenkuuluvuus voikin syntyä ainoastaan kansallisvaltiossa.
Teos on kirjoittajan omaa pohdintaa ja havaintoja sekä toisaalta teorioita ja tulevaisuuden mahdollisuuksien maalailua. Mitään numeroin esitettyä tilastotietoa kirjassa ei ole. Scrutonille tärkeimmät käsitteet, ”yhteenkuuluvuus” ja ”me”, toistuvat jokaisella sivulla. Toisaalta hän suhteuttaa myös oman käsityksensä kansakunnasta nationalismiin, jota pitää kansallisuusaatteen väkivaltaisena muotona ja siten paheksuu sitä. Hän itse onkin enemmän niin sanottu kulttuurinationalisti, eli hän näkee kansakunnan maa-alueen lisäksi pääasiassa lakien ja demokratian kautta eräänlaisena kerhona, johon ulkoakäsin voi liittyä. Tämä on myös eräs argumentti kansallisvaltion puolesta: mikäli ihmisiltä viedään heidän maansa, he turvautuvat suvaitsemattomimpiin identiteetteihin kuten heimoon ja uskontoon.
Scrutonin määritelmän mukaan kansakuntaan kuulumiseen ei tarvita tiettyä heimoa, rotua tai uskonnollista vakaumusta. Kuitenkin hän on sitä mieltä, että toimiva kansakunta tarvitsee ylisukupolvisen yhteenkuuluvuuden. Tässä piilee ristiriita. Ainakin minun on vaikea nähdä, mitä tämä ylisukupolvisuus voi tarkoittaa, ellei yhteyttä heimon tai suvun kesken, joita käytännössä usein yhdistää myös sama uskonto. Ainakin kansakunta on vahvempi ja yhtenäisempi, mikäli sitä yhdistävät myös edellä mainitut orgaanisemmat piirteet.
Oikofobia on Scrutonin käyttämä oivaltava sana, joka tarkoittaa itsensä ja oman alkuperänsä kieltämistä. Scrutonin mukaan tämä näkyy kansakunnan halveksuntana ja sen pitämistä vanhanaikaisena impivaaralaisuutena. Oikofobinen ajattelutapa on ollut voimissaan toisen maailmansodan jälkeen, siis samaan aikaan kun ylikansalliset järjestelmät ovat tosissaan alkaneet kehittyä. Vuonna 2004 Scrutonin kirjoittaessa kirjaansa tämä voittokulku on ollut vielä meneillään. Tuolloin EU:kin vielä laajeni, eikä Brexitistä ollut tietoakaan. Scrutonin mukaan kansainvälinen sopiminen rauhan takeena on ollut yleisesti hyväksytty ajatus, ja varsinkin vasemmistointellektuellit ovat omaksuneet oikofobian ja paiskanneet kättä ylikansallisten tahojen, kuten YK:n ja EU:n kanssa. Tästä voinee olla samaa mieltä kirjoittajan kanssa.
Mutta mitä Scruton lienee ajatellut, ehtihän hän nähdä Brexit-ajan, jonka hän tietyssä mielessä ennusti teoksessaan todetessaan, että ylikansallisten hallintojen kohtalona on kadota. Myös maahanmuuttokriisin ja pakolaisuuden ongelmista kirjoittaessaan hänen on voinut todeta olevan aikaansa edellä. Yhä useampi britti on tullut siihen tulokseen, etteivät ulkoa käsin tehdyt vastuuttomat päätökset maahanmuutosta ole hyväksyttäviä. Scrutonin näkemykset, vaikka osin hieman abstrakteilta kirjassa tuntuvatkin, ovat kieltämättä konkretisoituneet kymmenen vuoden sisällä ja yhä useampi voi yhtyä hänen näkemykseensä kansakunnan tarpeellisuudesta.
- Scruton, Roger: Kansakuntaa tarvitaan (The Need for Nations)
- Suomalaisuuden Liitto, 2020 (alkuteos Civitas, 2004)
- suomentaneet Ilmari Rostila ja Antti Oikarinen
- 96 sivua
Kirjoitus ilmestyi alun perin verkkolehti Kansalaisessa 29.12.2020.