Johan Ludvig Runeberg: Vänrikki Stålin tarinat

Suorasanaista suomalaista sotasankaruutta

Kirjakatsauksen kirjoittaja: N. A. Saramo

Kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin keskeinen teos Vänrikki Stålin tarinat ilmestyi kaksiosaisena vuosina 1848 ja 1860. Se tunnetaan suomeksi parhaiten klassikon asemaan nousseena Paavo Cajanderin käännöksenä, mutta teoksesta on useita suomennoksia. Niistä Juhani Lindholmin alkuteoksen lailla kahdessa osassa vuosina 2007–2008 ilmestynyt suomennos välittää hyvin Runebergin sanankäytön ja tuo runojen sisällön nykylukijalle lähestyttäväksi.

Oi maamme, maamme, synnyinmaa,

soi, sana kaunoinen!

Ei taivaan alla kukkulaa,

ei laaksoa, ei rantaakaan

niin armasta kuin pohjoinen

maa on tää isien.

Sun kukkasi, nyt ummullaan,

pian kypsyy, aukeaa,

ja rakkautemme valollaan

sun toivos, riemus hehkuun saa,

ja vielä laulus voimissaan

soi kerran, synnyinmaa.

Siinä missä Cajanderin suomennos on klassillinen ja korostetun runollinen, Lindholmin suomennos heijastelee enemmän Runebergin omaa tyyliä, joka on lähempänä puhekieltä ja helposti ymmärrettävissä. Vanhoja runosuomennoksia liian koukeroisina vieroksuvan lukijan kannattaakin siis tarttua tähän suomennokseen, jonka avulla pääsee uudella tavalla alkuperäisille lähteille. On muutenkin mielenkiintoista katsoa tuttuja runoja uudesta näkökulmasta. Elävään kulttuuriin kuuluu paitsi se, että klassikkoteokset on kerran käännetty, myös se, että ne tuodaan uudelleen uudelle sukupolvelle. Cajanderin ja Lindholmin suomennosten välissä on yli sata vuotta suomen kielen historiaa. Kielen lisäksi myös sitä käyttävä kansa on kokenut ajanjakson aikana paljon.

Vänrikki Stålin tarinat sijoittuu 1800-luvun alun Suomen sotaan, jossa Ruotsi ja Venäjä taistelivat Suomesta ja jonka myötä pitkään kestänyt Ruotsin vallan kausi päättyi. Lindholmin suomennosten loppuosissa on taustoittavat artikkelit sekä vanhoista koululaislaitoksista tutut paikannimi- ja henkilöhakemistot kertomassa lisää runojen käsittelemistä aiheista. Koululaisten käsissä teos on aikoinaan kulunutkin, sillä sitä ovat monet polvet lukeneet koulujen yleisinä lukemistoina. Vänrikki Stålin tarinat teki itseenikin lähtemättömän vaikutuksen, kun luin sen pakollisena osana lukion äidinkielen kurssia. Ilmestymisestään lähtien noin sadan vuoden ajan suomalainen isänmaallisuus eli vahvasti ”vänrikkien” hengessä. Kuten totesin puheessani Bobi Sivénin kuoleman satavuotismuistopäivänä Suunnan seppeleenlaskussa, toiseen maailmansotaan asti maassamme vahvana vaikuttanut isänmaallinen aktivismi oli merkittävässä määrin Vänrikki Stålin tarinoiden inspiroimaa. Teos oli tehnyt vaikutuksen niin nuoreen Bobi Sivéniin, Elias Simojokeen kuin muihinkin ajan keskeisiin kansallismielisiin toimijoihin. Vänrikkien esittämät uhrautuvaisuuden ja uskollisuuden ihanteet olivat tärkeitä kansallishengen nostattamiseksi ja antoivat voimaa selviytyä vaikeista ajoista.

Niin vuodatettu verta on siis aina ennenkin,

on siinä hieno elämä ja kuolo ihanin.

Ken tahtois hautaan hoipertaa?

Ei! Nuoruudesta kunniaa

saa kuningas ja isänmaa,

se vasta jotakin!

Ja viidentoista vanhaksi jos suinkin elää saan,

niin samaan kuljen taisteluun ja nälkään, kuolemaan.

Kun luodit ulvoo taajimmin,

näät siellä silloin minutkin;

mä sotaan käydä tahtoisin

ja isää seuraamaan.

Suomen ilmapiiri muuttui toisen maailmansodan jälkeen. Runebergin ihmiskuvaa vähäteltiin ja pidettiin yksinkertaisena. Vasemmisto sai sodan jälkeisessä uudessa poliittisessa tilanteessa uutta puhtia ja halusi kaataa hegemoniaa pitkään pitäneen oikeistokonservatiivisuuden. Vänrikki Stålin tarinoiden katsottiin olevan osa tätä kokonaisuutta, ja etenkin Väinö Linnan Tuntematon sotilas löi ja korvasi Runebergin kansakunnan kertojana ja muistina. Tuntemattomalla sotilaalla on kieltämättä omat ansionsa. Nykykieltä käyttävänä romaanina ja lähihistoriaa läpikäyvänä teoksena se oli tietenkin myös henkilökohtaisempi aikalaislukijoilleen kuin Vänrikki Stålin tarinat. Linnan ja muun vasemmiston esittämä Runeberg-kritiikki ei ollut kuitenkaan kovin reilua. Runebergin teos voidaan marksilaisittain tulkita yläluokan työkaluksi hallita rahvasta, mutta tämä tulkinta ohittaa täysin teoksen ydinteemoihin kuuluvan yhteisen suomalaisuuden rakentamisen. Maanpuolustushenki ja isänmaan puolesta taistelu ja uhrautuminen ovat kaikkien yhteisiä asioita. Suomen sota ei ollut Runebergille vain teoksen tapahtumien tausta, vaan kansakunnan rakentumisen hetki, jolloin luotiin pohja eheälle ja yhtenäiselle kansalle, joka voi kokea sisäistä solidaarisuutta.

”Tasan ei käy onnen lahjat, korkein taho sääti niin,

suureen loistoon minut pantiin, sinut puutteen kahleisiin,

silti yhteistä on paras: uskollisuus ainainen,

maine veren sinetöimä, todistus tuo sydämen.

Olemme siis tovereita, istu tähän vaunuihin.

Pienet voimme jakaa, kun on yhteistä suuretkin.

Kultaa saat ja majapaikan, annan leivän sinulle,

mukavat saat vanhuuspäivät, laulat laulut minulle.”

https://cdn.kirjaverkko.fi/offerImages/129345_220252.jpg
  • Runeberg, Johan Ludvig: Vänrikki Stålin tarinat (Fänrik Ståls sägner)
  • WSOY, 2007–2008 (alkuteos omakustanne, 1848 ja Theodor Sederholm, 1860)
  • suomentanut Juhani Lindholm
  • Ensimmäinen kokoelma 155 sivua, Jälkimmäinen kokoelma 145 sivua

Avainsanat: