Siirry suoraan sisältöön

Mika Waltari: Johannes Angelos

  • 29.5.202229.5.2022

Kaatuvan Konstantinopolin

keskellä

Kirjakatsauksen kirjoittaja: N. A. Saramo

Mika Waltarin historiallinen romaani »Johannes Angelos» kertoo kirjan nimihenkilön näkökulmasta Bysantin valtakunnan viimeisestä taistosta, Konstantinopolin piirityksestä ja kukistumisesta vuonna 1453. Teos on kirjoitettu päiväkirjamuodossa ja sen alaotsikko onkin ”Hänen päiväkirjansa Konstantinopolin valloituksesta v. 1453 Kristuksen maailmanajan päättyessä”. Romaani kertoo merkittävästä historiallisesta murroskohdasta ja on filosofista pohdintaa aiheensa kautta esiin kuljettava syvällinen kirja. Teos on myös tarkoituksella kirjoitettu niin, että itse Konstantinopolin taistelun lisäksi se kertoo vertauskuvallisesti muustakin.

»Johannes Angelos» ilmestyi vuonna 1952, kylmän sodan aikana. Romaanin idän ja lännen vastakkainasettelu ja taistelu olivat siis ajankohtaisia jatkuvasti uutisissa ja vallinneessa maailmanjärjestyksessä. Waltarin ilmeisin vertauskohta on Suomen asema Neuvostoliittoa vastaan. Konstantinopolin taistelu on jatkosota. Bysantti on lännen etuvartio itää vastaan, asema, joka annettiin maailmansotien välisen ajan suomalaisessa kulttuurissa säännöllisesti Suomelle. Ilmeisin vertauskohta jatkosotaan on kolmenkymmenenkolmen Bysantin johtohahmon salainen yhteistoiminta sulttaanin kanssa: se on suora viittaus jatkosodan aikaisen Suomen rauhanopposition kirjoittamaan kolmenkymmenenkolmen kirjeeseen. Bysantin rauhanoppositio myös kokee romaanissa kovan kohtalo, josta Waltari varoitti yhteistoimintamiehiä propagandateoksessaan »Totuus Virosta, Latviasta ja Liettuasta». »Johannes Angeloksen» yhteiskunnallisia aiheita voikin tulkita Waltarin Valtion tiedotuslaitokselle tekemän työn kautta.

Tähän väliin on todettava, että »Johannes Angelos» ei suinkaan ole suoraviivainen yhteiskunnallinen analyysi tarkoituksellisesta allegorisuudestaan huolimatta. Romaanin olennainen osa on mystiikka ja uskonnollinen etsiminen. Johannes harjoittaa samaa oppinutta uskonnon ulkopuolista tarkastelua, jota papin poika ja entinen teologian ylioppilas Waltari harjoitti läpi tuotantonsa ja elämänsä. Kun kristillinen Itä-Rooma kaatuu ja turkkilaiset valloittavat keskeisen kirkollisen kaupungin, tapahtuma on sotilaallisen ja poliittisen menetyksen lisäksi myös henkinen kriisi, joka heijastuu ajatteluun ja maailmankuvaan. Konstantinopolin kaatuminen on historian tavanomaisessa periodisoinnissa olennaisia keskiajan päättäviä ja uuden ajan aloittavia tapahtumia. Tätä taustaa vasten romaanin taustahahmojen harjoittamat yhteiskunnalliset pyrkimykset näyttäytyvät korostetusti kyyniseltä valtapeliltä, joka jatkuu, vaikka ihmiset kuolevat ja sivilisaatiot kaatuvat. Henkisyyttä pohtiva Johannes taas on likaisen politiikan yläpuolella. Kuin toisella tasolla muusta tapahtumien pauhusta romaani kuvaa Johanneksen mietteitä ja traagista rakkaustarinaa. Romaanissa tehdään jatkuvasti valintoja, mutta suuret maailmanhistorialliset tapahtumat vyöryvät yli. Mitä voi silloin pieni ihminen tehdä?

»Älä puhu tyhmyyksiä», hän kivahti kärsimättömästi. »Ymmärrän, että teet velvollisuutesi viimeiseen asti, koska olet kreikkalainen. Mutta merellä laivan hukkuessa tulee hetki, jolloin kapteeni huutaa: pelastakoon itsensä ken voi. Olemme hukkuvassa laivassa. Mitä aiot tehdä pelastuaksesi.»

»En mitään», sanoin. »Täytän kohtaloani.»

Hän syytti katkerana: »Et siis rakasta minua.»

»En», sanoin. »Niin paljon en sinua rakasta että pettäisin kunniani.»

Waltarin oman muotoilun mukaan historialliset romaanit kertovat omasta ajastaan historian valekaavussa, ja »Johannes Angeloksen» ”oikea” tulkinta on selvästi ymmärtää sen vertaus jatkosodan aikaan. Waltari kääntyi lopullisesti historiallisten romaanien kirjoittajaksi sotien myötä ja hänen historialliset romaaninsa ovat muutenkin ymmärrettävissä aikansa ja Waltarin kokemien sotien kautta. »Tanssi yli hautojen» kertoo Suomen sodan lopusta ja Suomen antautumisesta Venäjälle, joita elettiin uudessa muodossa jälleen kirjan kirjoittamisen aikana vuonna 1944. Seuraavana vuonna ilmestynyt »Sinuhe egyptiläinen» on ymmärrettävissä hävityn sodan jälkeisen disilluusion kautta. »Johannes Angelos» monella tapaa jatkaa teemoja ja aiheita, joita Waltari oli sotavuosista lähtien teoksillaan jatkuvasti käsitellyt.

Oman aikansa lisäksi »Johannes Angelos» tarjoaa vertailukohtia myös moniin muihin yhteyksiin, kuten yleispätevän ja inhimillisyydessään onnistuneen romaanin voi olettaakin tekevän. Idän ja lännen taisto, sota Stalinin johtamaa Neuvostoliittoa vastaan ja lännen epäyhtenäisyys Venäjän uhan edessä ovat jälleen 2022 valitettavan ajankohtaisia aiheita, kun uudelleenstalinisoituva Venäjä käyttäytyy niin aggressiivisesti ja röyhkeästi kuin kykenee, läntisen Euroopan empiessä, pitäisikö tosiaan panna kova kovaa vastaan vai pyrkiä kuitenkin jonkinlaiseen yhteistyöhön ja auttaa sulttaania pelastamaan kasvonsa. Romaanin julkaisuaikaa selvemmin sen tapahtuma-ajan uskonnolliset, etniset ja kulttuurilliset jännitteet ovat nykyään helpommin havaittavissa. Islam leviää Eurooppaan ja voittaa alaa, väkivaltaisestikin, mutta siitä huolimatta lännessä ei olla valmiita puolustautumaan yhtenäisesti. Eliitti pettää kristikunnan ja on valmis hyväksymään islamisaation yrittäessään taata oman asemansa ennakoimassaan uuden ajan maailmassa. Romaanin lopunaikojen tunnelmat tuovat tämän vertauksen tiimoilta mieleen myös 1990- ja 2000-luvun taitteessa vallinneen uskon historian loppuun – ja järkytyksen, kun liberaalidemokraattinen historian päätös ei joillekin kelvannutkaan, vaan muslimiterroristit hyökkäsivät tätä ”valmista maailmaa” vastaan.

»Sitä paitsi», hän jatkoi, »sulttaani tahtoo kerta kaikkiaan valloittaa kaupungin miekalla sanellakseen itse ehtonsa. Vapaaehtoinen antautuminen velvoittaisi hänet sopimuksiin ja sitoumuksiin. Sellaisia hän ei halua. Olihan Konstantinoskin suostunut muodollisesti hänen vasallikseen ja maksamaan hänelle veroa. Mutta niin näennäinen ratkaisu ei tyydytä häntä. Enkö ole oikeassa.»

Waltari kirjoitti »Johannes Angeloksen» niin, että se ilmestyi vuonna 1952; seuraavana vuonna tuli kuluneeksi 500 vuotta Konstantinopolin valloituksesta. Näin teos ehdittiin kääntämään juhlavuoteen mennessä ainakin Skandinavian kielille ja englanniksi. Yhteensä se on käännetty noin 25 kielelle. Teoksen alkuperäinen käsikirjoitus oli kirjoitettu täysin toisesta näkökulmasta, kronologisena kasvutarinana, ennen kuin Waltari päätyi lopulliseen muotoon, jossa tarina kerrotaan päiväkirjan muodossa ja se sijoittuu Konstantinopolin taistelun aikaan. Alkuperäinen käsikirjoitus on sittemmin sekin julkaistu Waltarin kuoleman jälkeen. Konstantinopoli oli paikka, joka erityisesti kiehtoi Waltaria. Hän kävi Turkissa kolme kertaa ja kirjoitti matkoistaan kaksi matkakirjaa. Toisin kuin Egyptiin, jonne »Sinuhesta» parhaiten tunnettu kirjailija ei koskaan suostunut ottamaan kutsua vastaan, Turkkiin hän otti, kun hänet sinne vielä vanhemmilla päivillään kutsuttiin.

Kirjoitus ilmestyi 29. toukokuuta, Konstantinopolin kaatumisen vuosipäivänä, sekä vuonna 2022, jolloin tuli kuluneeksi 70 vuotta »Johannes Angeloksen» ilmestymisestä.

 


  • Waltari, Mika: Johannes AngelosHänen päiväkirjansa Konstantinopolin valloituksesta v. 1453 Kristuksen maailmanajan päättyessä
  • WSOY, 1952
  • 453 sivua