Ari Järviö (s. 1989) on Tampereella syntynyt akustista kitaramusiikkia soittava ja runoudesta kiinnostunut kansallisromantikko. Hän toimii Suomen Sisussa ja Suunnassa. Järviö on yksi Taistelumme-seminaarin järjestäjistä. Hän ilmoittaa tärkeimmiksi innoittajikseen Eino Leinon, Aleksis Kiven, Pyhän Kuoleman ja Vapaudenristin. Järviö unelmoi itsenäisestä, suomalaisten suomalaisesta Suomesta.
Järviön akustista kitaramusiikkia voi kuunnella ja ladata hänen Soundcloud-tililtään.
Suomalaisen runo
Suomi on minun kotini.
Täällä ovat minun juureni,
jotka tukevasti ovat pureutuneet
ja syvälle ovat ulottuneet
maahan, jossa esi-isäni jo oli.
Läpi aikakausien,
ihanien ja vaikeiden
olivat vaalineet ja varjelleet
maatamme jo esi-isäni aikoinaan
sukupolvesta sukupolveen.
Kotiani uhkasi:
sodat, taudit, nälänhädät,
ihmisiä kaataen.
Kotiani kohtasi:
vihat, vainot, vääryydet,
viattomia satuttaen.
Katson siis ympärilleni ja totean:
kuinka ihana kotini nyt onkaan!
Täällä on hyvä elää ja olla,
muualle en haluaisi ollenkaan.
Murhe minua myöskin vaivaa:
miks moni niin kovasti haluaa
kotini muille luovuttaa?
Maata, jota jo yritettiin
väkivalloin valloittaa.
Maan, joka meidän on,
meidän, joilla juuremme on
niin syvällä maaperässä
etteivät ole revittävissä.
Vaan toivoa vielä on.
Mä toivon, että vielä on
taistelutahtoa meillä.
Ei ole pahin vihollinen
lännessä tai idässä,
vaan nousee pahin vihollinen
itsestämme meistä.
Miks emme rakasta itseämme?
Miks emme välitä itsestämme?
Miks korvia alkaa punoittaa
kun suomalaisuudesta haluaa
joku nykyään toiselle puhua?
Jos tämä jatkuu, käy meille
kuten käy mahtavimmankin petäjän:
kuolee keloksi, linnun kodiksi
kunnes kaatuu ja maatuu.
Ja maan alle juuret jää
joita ei kukaan nää;
nekin maatuen unholaan jää.
Siispä:
rakastakaamme toisiamme
toisiamme varjelkaamme
kotiamme hoitakaamme
terveitä arvoja vaalikaamme
tietäen, keitä olemme
siitä ylpeitä olkaamme
pitäkäämme puoltamme
uhat pois ajakaamme
lujina pysykäämme
kovettamatta sydäntämme
Jos emme viivyttele, vaan teemme näin
Käy Suomen ja jälkipolviemme
parhain päin.
Ari Järviö, 2020